Oulun yliopiston ylioppilaskunta 50 vuotta vierelläsi - OYYeah!
50 vuotta vierelläsi – OYYeah!
Oulun yliopiston ylioppilaskunta on perustamispäivästään 15.10.1959 saakka ollut merkittävä alueellinen ja valtakunnallinen vaikuttaja. Ylioppilaskunta on Pohjois-Suomen suurin nuorisojärjestö, ja ykköstavoitteenamme on opiskelijan hyvä elämä.
50 vuotta oululaista opiskelijaelämää
Kevääseen 2010 saakka jatkuva juhlavuosi on täynnä kaikille avoimia tapahtumia ja juhlallisuuksia - pääjuhlaa vietetään vuosijuhlaviikolla helmikuussa. Vuosi päättyy toukokuussa 2010 ylioppilaskunnan historiateoksen julkaisuun. Jäsenistöllemme, yliopiston henkilökunnalle, yhteistyökumppaneillemme ja muille oululaisille suunnatut juhlallisuudet tuovat esille ylioppilaskunnan saavutuksia menneiltä vuosilta ja juhlistavat merkkipäivää, mutta – ennen kaikkea – luovat myös katseen tulevaan. Lue lisää tapahtumista tällä sivustolla ja tule mukaan juhlimaan 50-vuotiasta ylioppilaskuntaa!
Opiskelijat kaupunkia rakentamassa
Ylioppilaskunta juhlistaa 50-vuotista historiaansa lukuvuoden 2009–2010 ajan erilaisin tapahtumin. Juhlavuoden aikana jäsenistöllemme, yliopiston henkilökunnalle, yhteistyökumppaneillemme ja muille oululaisille järjestetään monipuolisia tapahtumia, jotka tuovat esille ylioppilaskunnan saavutuksia menneiltä vuosilta ja juhlistavat merkkipäivää, mutta – ennen kaikkea – luovat myös katseen tulevaan.
Historian havinasta kulttuuriin
Vuoden ohjelmaan kuuluvat juhlavuoden käynnistävä lukuvuoden avajaisjuhla Vulcanalia, itsenäisyyspäivän soihtukulkue sekä helmikuun vuosijuhlaviikko juhlaillallisineen. Näiden lisäksi järjestämme muun muassa edustajiston juhlakokouksia ja opiskelijakulttuuria esitteleviä kulttuurikeskiviikkoja. Juhlavuoden huipennuksena toukokuussa 2010 julkaistaan ylioppilaskunnan historia, joka kertoo ylioppilaskunnan kehityksestä yliopiston ja kaupungin rinnalla. Tervetuloa mukaan juhlistamaan ylioppilaskunnan 50-vuotista historiaa!
Lue lisää juhlavuoden tapahtumista vasemman laidan valikosta. Oikeus muutoksiin pidätetään!