Päivä-Percé ja pikkujoulut
Syksyn kulttuurikeskiviikkojen sarjan päättää Päivä-Percé, joka kiertää Kaakkurista Kaukovainion kautta Puistomanneen ylioppilaskunnan toimistolle (Mannenkatu 1). Puistomannessa ohjelma jatkuu ylioppilaskunnan kulttuurijaoston pikkujouluilla, joissa jaoston puheenjohtaja Matti johtaa kokouksen pelkkään esiliinaan ja pipoon sonnustautuneena. Tätä ei voi missata! Kokouksessa voi myös vaikuttaa kulttuurijaoston ensi vuoden toimintasuunitelmaan ja olla mukana päättämässä ensi vuoden puheenjohtajaa.
Mikä Percé??
Periferiaseura – Percé, tuo uljas kulttuurijaoston alainen yhteisö on jatkanut moniulotteista toimintaansa tänäkin vuonna. Percén tarkoituksena on kiertää Oulun alueen (ja joskus alueen ulkopuolisiakin) lähiökuppiloita tehden niistä raportteja jälkipolville. Tarkoitus on siis tutustua hiukan tuntemattomimpiin paikkoihin kuin keskustan suosittuihin soittojuottoiloihin.
Juomaan ja mahdollisesti ruokaan tutustumisen jälkeen täytetään paikasta paikkakartoitusraportti eli pakara, jossa arvostellaan mm. kohteen ensivaikutelma, tunkkaisuus, juomat ja käymälä. Kohteesta väritetän myös spektri, eli mukaan tarvitaan punaisia ja ruskeita värikyniä. Tule mukaan tutustumaan!
Lisätiedot: kulttuurijaoston puheenjohtaja Matti Kemi, kemimat(at)paju.oulu.fi