Yhdessä enemmän!

Olemme aktiivisesti mukana Oulun alueen kehityksessä ennakkoluulottomana yhteistyökumppanina ja kekseliäänä uusien ideoiden luojana. Aktiivinen vuoropuhelu Oulun yliopiston, Oulun kaupungin ja alueen elinkeinoelämän kanssa luo mahdollisuudet onnistuneeseen yhteistyöhön. Lue alta tärkeimmistä yhteistyökumppaneistamme.

Haluatko yhteistyöhön Pohjois-Suomen suurimman nuorisojärjestön ja 12 500 oululaisen opiskelijan edustajan kanssa? Ota yhteyttä: yrityssuhdekoordinaattori Ville Meskus, 040 8370 713, ville.meskus@oyy.fi

Oulun yliopisto

Oulun yliopisto on 17 000 opiskelijan ja 3000 työntekijän kansainvälinen tiedeyliopisto, jossa tehdään tutkimusta yli 70 tieteenalalla ja koulutetaan erikoisalojen osaajia vaativiin kansallisiin ja kansainvälisiin tehtäviin.

Yliopisto edistää alueellista hyvinvointia ja sivistystä ja on merkittävä osa suomalaista ja eurooppalaista tiedeperustaista innovaatio- ja koulutusjärjestelmää.

Yliopistokoulutus perustuu korkeatasoisen tutkimuksen tuottamaan uusimpaan tietoon ja valmentaa jatkuvaan uuden oppimiseen myös työelämässä.

Uniresta

Uniresta on vuonna 1992 perustettu oululainen ravintolayritys,joka jatkaa Oulun ylioppilasapu ry:n vuonna 1962 alkanutta ruokala- ja kahvilatoimintaa. Opiskelija- ja henkilöstöravintolatoiminnan lisäksi tarjoamme tasokkaita juhla-, catering-, anniskeluravintola- ja paperikauppapalveluja.

PSOAS

Opiskelija-asuntosäätiön pääasiallinen tehtävä on tarjota edullista asumista paikkakunnan opiskelijoille.

PSOAS - Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö perustettiin vuonna 1971 hoitamaan opiskelija-asumista Oulussa. Perustajina olivat Oulun yliopiston ylioppilaskunta, Domus Botnica -säätiö ja Pohjois-Suomen oppilasasuntolat Oy. Nykyisin PSOAS omistaa noin 5 300 opiskelija-asuntopaikkaa, joita se vuokraa edullisesti opiskelijoille.

Säätiön tehtävänä on järjestää asumispalveluja Oulussa peruskoulun jälkeisiä opintoja tekeville nuorille. Hoidamme tehtäväämme siten, että tarjoamme asiakkaillemme asuntoja niin edullisesti kuin se säätiön hyvän taloudenpidon mukaisesti on mahdollista.

Sivua viimeksi päivitetty 17.06.2009